Tulin kuoroon:
Keväällä 2006
Musiikki ja minä:
Aloitin musiikinharrastuksen jo muskarista. Musiikkikoulun pääsykokeisiin menin tietämättä mitä haluaisin soittaa. Tädit olivat sitä mieltä että sello olisi mainio valinta, enkä kuusi vuotiaana uskaltanut sanoa vastaankaan. Sillä tiellä olin sitten 16 vuotta, mutta noin 10 vuoden jälkeen aloitin myös huilun sivuaineena. Eipä kauaa kestänyt kunnes sellon soitto jäi entistä vähemmälle ja huilu valtasi alaa sitä enemmän. Seuraava innostus olikin sitten laulu ja hulluimpaan aikaan kävin sello ja huilutuntien lomassa myös laulutunneilla. Nyt olen hieman rauhoittunut ja käyn enää kuoron lisäksi ainoastaan laulutunneilla. Ensimmäisessä kuorossa lauloin kuusi vuotiaana. Pari orkesterivoittoista vuotta lukuun ottamatta olen laulanut kuorossa siitä lähtien.
Kuoron ulkopuolella:
Ammatiltani olen biologian ja maantieteen opettaja ja työskentelen tällä hetkellä Helsinkiläisellä yläasteella. Jos vapaa-aikaa musiikilta jää, niin liikun mielelläni luonnossa kameran kanssa tai istun sohvannurkassa neulomassa. |

|