English Svenska
Esittely

Laura Hirsto

Tulin kuoroon:

1994

Musiikki ja minä:

Musiikki on ollut ja on antoisa harrastus. Kuten moni kuorolaisistamme, olen siirtynyt Grex Musicukseen Sibelius-lukion kamarikuorosta. Kuoroharrastuksen ohella laulan kevyttä musiikkia lähinnä omaksi ja perheeni iloksi. Erityisen mukavaa on laulaa kantriduettoja siskoni kanssa kitarasäestyksellä. Olen soittanut enemmän ja vähemmän aktiivisesti erilaisia soittimia, ja niistä erityisesti säestyssoittimia soitan mielelläni edelleen aina kun vain ehdin.

Kuoron ulkopuolella:

Kuoron ulkopuolella minut pitää kiireisenä 4- ja 7-vuotiaat aktiiviset tytöt sekä työni Helsingin yliopistossa Pedagogisena yliopistonlehtorina.

takaisin laulajat -sivulle >