|
Kuorolaulu on myös ollut minulle aina hyvin tärkeää. Lukiossa sain mahdollisuuden osallistua kahteen ”kuorokilpailuun”; Kuorosotaan ja Suomen paras kuoroon. Kumpaakaan ei voitettu, mutta hauskaa oli! :)
Minä kuoron ulkopuolella:
Suurin osa ajastani menee musiikin kanssa työskentelemiseen, koulussa käymiseen ja K-supermarketin kassalla istumiseen. Muu vapaa-aikani menee suurimmaksi osaksi puuhasteluun koiriemme (7 kpl) kanssa. Onneksi minulla kuitenkin löytyy silloin tällöin aikaa tavata kavereitani ja välillä juhliakin ;)
Lisäksi ”harrastuksiini” kuuluu erityisesti Gunvaldin (Mikael Persbrandt), Housen (Hugh Laurie) ja Johnny Deppin fanittaminen!
|