Tulin kuoroon:
Keväällä 2009
Musiikki ja minä:
Olen lauleskellut ja esiintynyt jo ihan pienestä pitäen, niin suvulle kesämökillä kuin joulupukille jouluaattona. Musiikki on minulle tärkeä harrastus ja sillä on erityinen paikka kaikilla elämäni osa-alueilla - niin iloissa kuin suruissakin.
Kuorolaulu ja pianon soitto tulivat elämääni kahdeksan vuoden iässä ja lauloin NMKY:n tyttökuoro Oulun Fröökynöissä seitsemän vuoden ajan toimien viimeisinä kuorovuosina kuoron puheenjohtajana. Myöhemmin piano sai kaverikseen myös kitaran ja tenorisaksofonin. Lukio vierähti Madetojan musiikkilukiossa, missä pääsin kokeilemaan musiikkisiipiäni eri bändeissä, lauluyhtyeissä, musikaalissa, Madetojan musiikkilukion tyttökuorossa ja monissa muissa eri projekteissa. Lukion lopulla suoritin Oulun konservatoriossa pianolla musiikkiopistotason tutkinnon. Muutettuani Helsinkiin opiskelemaan kuulin kuorosta eräissä pikkujouluissa Grexissä aiemmin laulaneelta ystävältäni ja päätin pyrkiä mukaan laulamaan! Tämän jälkeen olenkin toiminut Grexissä kuoron nuotistonhoitajana ja kahden kauden ajan taloudenhoitajana.
Kuoron ulkopuolella:
Kuoron ulkopuolella opiskelen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja työskentelen Aalto Design Factoryllä viestintävastaavana. Työt, luennot ja vastuutehtävät eri yhdistyksissä täyttävät viikkoni tehokkaasti, mutta aikaa jää myös ystäville, liikunnalle ja tietysti musiikille.
takaisin laulajat -sivulle >
|
|

|
|