|
Kuoromme ensimmäinen äänite Grex Musicus julkaistiin
vuonna 1996. Kuoro oli vuoteen 1996 mennessä saavuttanut tunnustusta mm.
Tampereen sävel -kuorotapahtumassa ja kiertänyt sekä Europpaa että
Yhdysvaltoja. Ensimmäisen levyn tekeminen jäi kuitenkin kuoron viidennelle
toimintavuodelle ja kärsivällisen odottamisen ja kovan työn lopputuloksena
syntyi kuorolle ominainen raikas, nuorekas ja monipuolinen julkaisu.
Levyn kappaleet jakaantuvat karkeasti kolmeen erilaiseen
musiikkityyliin. Alun kappaleet ovat sovituksia perinteistä amerikkalaisista
kansansävelmistä (Shenandoah, Amazing Grace) jonka jälkeen siirrytään
Latinalaisen - Amerikan sävelmaailmaan (Juramento, Barcarola) ja päädytään
lopulta suomalaisiin kansanlauluihin (Kirjeen sulle kirjootan, Veret tuli mun
silimihini).
Kuoroamme johtaa Marjukka Riihimäki, jonka
vankkumaton ammattitaito ja asenne musiikkiin kuuluvat kuoron soinnissa.
Ensilevyllämme esiintyvät solisteina mm. Jussi Chydenius ja Essi
Wuorela, jotka sittemmin ovat luoneet oman, kuorosta riippumattoman, uran
suomalaisessa musiikkielämässä ja toimivat hyvinä esimerkkeinä Grex Musicus
-kuoron kyvyistä ja potentiaalista.
| 
|