English Svenska
Levyt
 Joulun valoSininen taikaMaking of the DrumGrex Musicus 

The Making of the Drum on kuoromme toinen julkaisu, joka valmistui vuonna 1999. Levy on kunnianosoitus englantilaiselle säveltäjälle Bob Chilcottille, joka on tullut tunnetuksi, säveltämisen ohella, myös maineikkaan The King´s Singers -lauluyhtyeen jäsenenä. The Making of the Drum on osoitus Grex Musikus -kuoron omistautumisesta musiikille ja rohkeudesta toteuttaa omaa nuorekasta musiikillista näkemystään säteilevän kuoronjohtajansa Marjukka Riihimäen johdolla.

The Making of the Drum alkaa viisiosaisella kantaatilla The Making of the Drum kuorolle ja lyömäsoittimille. Teos perustuu Edward Kamau Brathwaiten samannimiseen runosarjaan. Runot kertovat rummuntekorituaaleista, joissa rumpu herätetään henkiin ympäröivän luonnon tarjoamista materiaaleista. Vanhat ja alkukantaisen hengelliset runot saavat muusiikin eloisaksi, rytmikkääksi ja jännittäväksi ja teoksesta huokuu energia ja luonnon herkkyys.

Historiallisesti mielenkiintoinen lisä The Making of the Drum levyllä on kahdesta eri aikaan sävelletystä kappaleesta Love ja Even such is time koostuva teos Evening music. Jälkimmäinen kappaleista oli alunperin osa ajan kulumista kuvaavaa teosta, joka on omistettu The King´s Singers -lauluyhtyeelle. Even such is time pohjautuu englantilaisen 1500- ja 1600 -lukujen taitteessa eläneen runoilijan ja yhteiskuntakriitikon Sir Walter Raleighin runoon, jonka hän kirjoitti teloittamistaan edeltävänä yönä. Ensimmäinen kappalle, Love, puolestaan on sävelletty Tennysonin runoon ja sen on kantaesittänyt BBC Singers.